Viikko shanghailaisena takana. Shanghai on sitten näyttänyt meille heti harmaimmat kasvonsa. Lunta tai räntää tai vesitihkua on satanut melkein joka päivä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään näkyisi kinoksia. No, oli joku perjantaina saanut lumiukon aikaiseksi! Autojen päällä on pari senttiä valkoista, ja kadut ovat välillä loskaisia, ihmiset kulkevat sateensuojien kanssa. Mopoissa on hauskoja sadesuojavirityksiä. Kylmä käy luihin ja ytimiin asti.

Tähän mennessä havaittua: kiinalaiset puhuvat kovaäänisesti, varsinkin puhelimeen; soittavat musiikkia valtavalla äänentoistolla, mm. kaupoissa; polttavat melko paljon tupakkaa, myös ravintolassa pöydässä, vaikka toiset vielä söisivät. Ja karistavat tuhkat pöydän jalan viereen.

Muutamat osaavat englantia muutaman sanan, mutta ääntämiseen tottuminen vie aikansa, että keksii mitä he mahtaisivat tarkoittaa. Esim. hotellihuoneen ovella koputteleva täti joka sanoi ”lonli?”, joutui toistamaan sen toisenkin kerran ennen kuin ymmärsin että hän tiedusteli kohteliaasti olisiko meillä pyykkiä pesulaan lähetettäväksi. Luulin ensin hänen olevan huolissaan olenko yksinäinen.

Marketeissa on tungosta osittain jo senkin takia, että henkilökuntaa parveilee pareittain parin kolmen metrin välein. Pienemmissä kaupoissa myyjä seuraa minua kuin hai laivaa, ei sen vuoksi (luulisin?) että pelkäisi minun varastavan jotain, vaan että jos osoittaisin pienintäkään kiinnostusta johonkin tavaraan, hän olisi heti valmiina paikalla esittelemässä miljoona eri vaihtoehtoa.

Herkkuja on vielä maistamatta: marinoituja ankanpäitä, ja räpylöitä olisi ollut listalla hotellin vastapäisessä ravintolassa. Ja yötoreilta voisi kuulemma olla saatavilla heinäsirkkoja! Seuraavaksi voisi kokeilla Mayi Shang Shu (”muurahaiset kiipeämässä puuhun”): mausteinen ruoka jossa on vokattuja nuudeleita ja jauhettua porsaanlihaa sekä chiliä, paputahnaa ja inkivääriä.

Viisumeiden ja työlupien kanssa on pientä epäselvyyttä – kukaan ei oikein tunnu tietävän miten pitäisi toimia. Milloin mitäkin uutta dokumenttia tarvitaan, nyt viimeksi Pertin Tekun päästötodistuksen käännöstä englanniksi, ja meidän vihkitodistusta… Ihan kaikkea ei näköjään osattu ennakoida ja ottaa mukaan! Onneksi nykyajan sähköisessä maailmassa kaikki on vain muutaman sähköpostin päässä saatavilla. Ehkä mennään siis ens viikolla HongKongiin viisumin pidennysreissulle, ehkä käydään ennen 17.2 Suomessa, ehkä kukaan ei vielä tiedä mitä tehdään.

Käytiin tutkailemassa meidän kotiehdokkaita. Valinta 7stä meille esitellystä on vaikea, kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Metroaseman läheisyys, työmatkan sujuvuus, kaupan ja ravintoloiden läheisyys, sulkapallokentän läheisyys, klubitalon palvelut, asunnon varustelu, huoneiden koko, näkymät ikkunoista… Kaikkia näitä pitäisi jotenkin osata punnita, ja sitten tehdä valinta.

 

 

Sitten kun päästään muuttamaan kotiin, minä joudun ehkä perehtymään enemmän ruokakauppojen ja ruuanlaiton saloihin. Toistaiseksi kaupan hyllyltä löytyy NIIN paljon asioita, joita en tunnista, saatikka tiedä mitä niille pitäisi tehdä, että niistä tulisi syötävää ruokaa. Ehkä kesään mennessä osaan jo marinoida sian sorkkia, ja friteerata kananjalkoja…? Ja syödä puikoilla nuudelikeittoa.

 

Kotiutumisen voisi kai sanoa olevan hyvällä mallilla, koska löysimme paikallisen lähisulkkiskentän, ja olemme käyneet siellä 2 kertaa antamassa hanhensulille kyytiä! Hauskinta siinä oli ehkä (sen lisäksi että paikan vetäjä ei puhu sanaakaan englantia, ja hallissa on sairaan kylmä) se, että paikan vetäjästä oli selvästikin hauskaa saada eksoottisia länsimaalaisia halliinsa pelaamaan – hän halusi ehdottomasti pelata Perttiä vastaan hetken, ja vielä tunnin pelimme jälkeen tuli uudelleen kyseleen (keskustelu käytiin siis käsimerkeillä…) josko Pertillä olisi aikaa pelata vielä hänenkin kanssaan. Pertti lupautui seuraavalla kerralla mennessämme ottamaan haasteen vastaan. Minulle siis tiistaina kamera mukaan sulkkikseen! Tilasimme häneltä myös kunnon palloja, koska marketista sopivien pallojen löytäminen näyttää olevan mahdottomuus.

Joidenkin arvioiden mukaan 90% kaikista Kiinassa myydyistä tekijänoikeuksilla suojatuista tavaroista on piraattikopioita. No, liikkuuhan täällä mm. Houda ja Suziky -merkkisiä mopoja, myynnissä Lolex-kelloja ja Plada-laukkuja, ja eilen ostettiin 4 dvd:tä, hinta yhteensä 40 rämpylää eli vähän yli 4€.

Ja sitten pitäisi vielä joka paikassa oppia tinkimään, "kohteliaasti mutta napakasti", eli tarjota ensin korkeintaan kolmannes pyyntihinnasta. Äh ei niin ole minun lajini!