SISUA sunnuntaisin

"Polkupyörälläkin voi kulkea, jos rohkeus riittää”, mainitaan Shanghain suomalaiset ry:n sivustolla. 

 

Me olemme nyt siis todistettavasti rohkeita. (Uskaliaita?) Koska ostimme täältä pyörät, ja käytämme niitä sekä hyötyliikkumiseen (=reput selässä ruokakauppaan) että lenkkeilyyn. On kyllä pakko myöntää että toistaiseksi olemme pyöräilleet sen verran vähän, että vielä ei voi sanoa että olisi TOTTUNUT tähän liikenteen hulivilimeininkiin, joka on vuoroin täydellistä kaaosta, vuoroin huvittavaa sirkusta, suurimmaksi osaksi sulava sekoitus molempia.

Kaksipyöräisiä on Shanghain liikenteessä todella PALJON, osa perinteisiä poljettavia, mutta nykyään näyttäisi kuitenkin siirtymä olevan menossa kovasti kohti sähköisiä vempaimia.  Suurin osa shanghailaisista näyttää käyttävän pyörää päästäkseen paikasta A paikkaan B, kuljettaakseen lapsensa, perheensä, ystävänsä (tai kaikki kerralla) paikasta A paikkaan B, tai kuljettaakseen joskus uskomattomankin määrän tavaraa paikasta A paikkaan B. Näitä kuljetuksia varten on sitten olemassa ihan omat tavarakärrypyöränsä, joita on lisäksi viritelty omatoimisesti, jotta matkaan saataisiin vielä isompi määrä tavaraa kerralla. Varsinaisiin lenkkeilijöihin, puhumattakaan kilpapyöräilijöistä, ei juurikaan törmää.

Kypärä on tuntematon kapistus peruskiinalaisen pyörävarustuksessa, sen sijaan esimerkiksi aamutossut jalassa ja toppapyjama päällä voi hyvinkin lähteä polkemaan lähikauppaan.

Pyöräilemään pääsy täällä oli kai meille itsestäänselvyys, ja sisukkaalla surffailulla löysimme siis ensin SISU-pyöräkaupan, josta löytyi minulle sopiva Giant. Pertti joutui omaansa haeskelemaan hiukan pidempään, koska suurin osa täällä myytävistä polkupyöristä on tarkoitettu alle 180-senttisille…Löytyi kuitenkin Pertillekin sopiva Trek, ja nyt olemme kahtena sunnuntaina olleet SISU-teamin mukana yhteislenkillä.

Porukkaa on molemmilla kerroilla ollut 13-16 henkeä, sekalainen seurakunta monenlaista polkijaa. Vetäjä on amerikkalainen Bill, ja kansainvälisessä seurueessa olemme tähän mennessä tavanneet brittiläisiä, itävaltalaisia, saksalaisia, hollantilaisia, taiwanilaisia, kanadalaisia, ja myös kiinalaisia. Kuka kuinkakin kauan täällä Shanghaissa jo asunut, esim. britti Nevill on ehtinyt viettää täällä jo 13 vuotta. Eli tuntevat aluettakin jo jokseenkin hyvin.

Se olikin se huolenaihe, joka iski tajuntaani jossain vaiheessa ensimmäisen lenkin keskivaiheilla: pakko pysyä porukassa mukana, koska ei ole aavistustakaan missä ollaan, tai miten täältä pääsisi kotiin. Porukassa pysymiseen ei niinkään vaikuttanut se, että vauhti olisi ollut liian kova (vaikka välillä sykekin huiteli melko isoja lukemia, kieltämättä). Vaan enemmänkin huolta tuotti se tapa millä liikenteessä mennään!

Polkupyöräilijöitä ei näköjään kosketa mitkään liikennesäännöt: mainiosti voi mennä päin punaisia liikennevaloja, ja vastavirtaan – jos vaan ensin: uskaltaa, ja sitten: ehtii. Tosin plussana mainittakoon, että iso lauma pyöräilijöitä laskettiin jotenkin yhdeksi kulkuneuvoksi: ensimmäistä kertaa näin autoilijan hidastavan vauhtia kääntyessään risteyksessä!

Mutta kyllä sekä isojen katujen reunassa kulkevilla pyöräteillä, että pienillä kujilla kulkiessaan pyöräilijältä vaaditaan huikeasti keskittymiskykyä, kun yrittää puikkelehtia väistellen autoja, silent killereitä (sähkömopoja…), jalankulkijoita, kulkukoiria, kissoja, viime lenkillä myös sammakkoa, mummoja, pappoja, pieniä lapsia, hiuksiaan pesevää tätiä, hampaitaan pesevää nuorta miestä, puoli kujan leveyttä täyttävää sohvaa, nojatuoleja, lavapyöriä, joissa on myynnissä pannukakkuja ja höyrytettyjä taikinanyyttejä…

Melkoista extremeurheilua siis kaiken kaikkiaan, mutta kunhan kokemusta karttuu ketterään puikkelehtimiseen liikenteen seassa ja autojonojen ohi, niin nopeamminhan tuolla pyörällä pääsee tuolla arkiliikenteen ruuhkassa kuin autolla. Toistaiseksi olen ehkä oppinut ainakin pyörän hallintaa ja nopeaa pysäyttämistä väistelyn ja koukkaamisten muodossa, joka suuntaan yhtaikaa katsomista, kärsivällisyyttä.

Ja tämän kaiken ohessa olen yrittänyt vielä haistella paikallista ilmapiiriä ja ihmetellä ihmisten touhuamista pienillä kujilla. Kanavanvarsireitti on siihen mitä oivallisinta maastoa! Ja samalla ollaan käyty haistelemassa myös Itä-Kiinan merta.

Vielä kun joku kertoisi, miksi yhteislenkeille pitää aina lähteä niin kovin aikaisin…! Tuntuu ihan kevyesti hullulta laittaa kello soimaan sunnuntaiaamuna klo 6.30, että ehtii 8ksi lähtöruutuun, Dulwich School Jingqiaolle. Jonne onneksi ei ole kuin 2,5km matkaa. Minä kun en ole aamuihminen, jos ei joku tiennyt. Mutta kyllähän siinä menossa toki herää, viimeistään 50-60km lenkin päätteeksi porukalla nautittavalla aamupalalla, läheisen kylpylän aurinkoisella terassilla!

P.S. SISUlaisilla on aina kypärät päässä, tietenkin.

P.P.S. Se remonttireiska tuli laittaan sen peilin seinään, ihan niin kun oli sovittu!