Yksi asioista, joita ei Suomessa yleensä tarvitse sen enempää pohtia, pähkäillä tai miettiä, on laskujen maksaminen. Näpyttelee vaan tiedot pankin sivuilla ja siinä se. No, meilläpä täällä ensimmäiset kaasu- sähkö- vesi- ja nettilaskumme odottivat maksamista. Asunnonvälittäjä sanoi että laskujen maksu onnistuu helposti klubitalolla, jossa muutenkin käymme harva se päivä, sulkkiksessa ja salilla. Juu, onnistuu, mutta ainoastaan kiinalaisella pankkikortilla. Jota meillä ei vielä ole. Ja toisekseen, ainoastaan kiinankielisellä automaatilla.

Nokkelana ajattelimme seuraavaksi mennä laskujemme kanssa pankkiin niitä maksamaan. Hah! Juu, ei käy, muuta kuin kiinalaisella pankkikortilla. Jota meillä ei vielä(kään) ole. Ei ulkomaisella pankkikortilla, eikä edes käteisellä. Pankkikonttoreita kun oli vieri vieressä useampia, kysyimme toiveikkaana toisestakin pankista. Juu ei.

Seuraavaksi soitto asunnonvälittäjälle uudelleen, että mitäs seuraavaksi voisimme yrittää. Hänen mukaansa laskut voi maksaa missä tahansa supermarketissa, kunhan hoitaa ne ennen eräpäivää. (Laskuistahan meikäläinen tietenkin helposti myös näkee mikä on eräpäivä..).

Ok, suuntana Carrefour (nyt ollaan jo menossa seuraavassa päivässä), jossa muutenkin käydään yleensä ruokaostoksilla. Henkilökunta pyörittelee silmiään sen näköisenä että kysyit nyt juuri jotain sellaista asiaa, mihin kukaan täällä ei kyllä osaa vastata. Haetaan taas se paikan ainoa 3 sanaa englantia osaava kaveri, joka saa kakistettua että ehkä Family Martissa onnistuisi??

Matkalla poikkean vielä yhden pankin konttoriin... Jossa ehdotetaan, että Family Martissa voisi onnistua. Okei, alan uskoa! Niinpä astun sisään Family Martiin, joka on pieni kioski, jossa myydään limppareita ja pientä naposteltavaa, montaa meikäläistä R-kioskia pienempi putiikki. Mutta niin vaan kassatyttö silmiä räpäyttämättä lukee vesilaskun viivakoodin, lyö punaisen pyöreän leiman ja antaa vieläpä pyytämättä kuitin, nyt siis maksetusta vesilaskusta! 

Jiihaa, 4.80 EURon vesilasku suoritettu! Eikä menny kun pari päivää sen hoitamiseen!