Viimeaikaiset ei-niin-miellyttävät polkupyöriin ja pyöräilyyn liittyvät takaiskut (Pertin pyörän varkaus, poliisilaitoksella käynti,  oma mukkaamiseni ja siitä johtuva sinertävä vasen kankku) ovat saaneet hetkeksi mielen maahan, mutta ei kai se auta, kohti uusia taistoja…

Naistenpäivä alkoi klubitalolla järjestetyllä Buffet Partyllä jo klo 10, jonne olin ilmoittautunut, kun satuin näkemään ilmoitustaululla tiedon sellaisesta, ja ajattelin, että siellä voisin tutustua naapurustossa asuviin ihmisiin. Aamusella siis jo suunnilleen ennen kukonlaulua askartelin riisitonnikalasalaatin sinne viemisiksi. Tarkoitukseni oli tehdä perinteinen UsKinoMenu salaatti, mutta savulohen metsästystä en jaksanut oikeesti edes ajatella. Myös normaalisti kermaviilistä tekemäni kastike tuotti hiukan päänvaivaa. Koska kermaviiliä ei ole. Tai siis jouduin hiukan soveltamaan. Mutta sehän on ruuanlaiton perusolemus. Caesar-salaatinkastikkeen ja tavallisen kerman sekoituksesta tuli mainio kastike.

Tapahtuma oli siis asuinyhteisömme Yanlord Townin yhteisötoimikunnan järjestämä pienimuotoinen buffet-aamupala, johon kaikki halukkaat osanottajat toivat jotain ruokaa, ja sitten ne kaikki syötiin porukalla pois. Alan jo pikkuhiljaa päästä hiukan sisään tähän kiinalaiseen mentaliteettiin: aina ja ensin ja kaikkein tärkein asia on RUOKA ja SYÖMINEN. Ja kyllähän se vain minulle sopii!


Paikalla oli varmaan 40 osallistujaa, suurin osa keski-ikäisiä tai keski-iän jo ylittäneitäkin naisia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta: muutama nuorempi nainen, ja jopa pari rohkeaa miestä oli eksynyt paikalle. Kaikki olivat siis valmistaneet jonkin ruuan, eli pöydistä löytyi MELKO PALJON erilaista syötävää..! Maistelin sujuvasti monia lajeja, tietämättä tuon taivaallista mitä ne mahtoivat olla. Jotkut ylpeät kokit jopa toivat lautaselleni asti maistiaisiksi omia herkkujaan, eksoottinen länsimaalainen kun olin, pitihän minun maistaa kaikkea. Suurin osa läsnäolijoista ei kuitenkaan puhunut englantia, niin että arvoitukseksi jäi, mitä ne herkut pitivät sisällään. Minun lisäkseni ainoat ei-kiinalaiset taisivat olla yksi saksalainen, yksi aussi ja yksi intialainen. Suurin osa maistamistani ruuista oli, jälleen kerran, maukkaita, osa jollain jännittävillä mausteilla maustettuja. Se on ehkä yksi tärkeimmistä asioista täällä, joka pitää ihmisen jotakuinkin selväjärkisenä tässä välillä tuskaisessakin arjessa: ruoka on täällä HYVÄÄ!


Ruuan syönnin lisäksi yksi ohjelmanumero oli nuudelin keittäminen kiinalaiseen tapaan. Vuuasta pyöreältä rullalta kiinalaistäti sujuvasti veteli nuudelia, ensin venyttäen sitä sormiensa välissä, sitten kerien sen käsiensä ympäri kuin villalankavyyhdin, jonka hän sitten läväytti kiehumaan. Saipa sitä halukkaat kokeilla ihan itsekin – minä tyydyin kuitenkin pysymään dokumentointipuolella kameran kanssa.


Tilaisuudessa sain kutsun myös joka aamu puistossamme järjestettävään rivitanssiin (?!), jonne on ehkä ihan pakko mennä katsomaan sen verran että näkee mitä se pitää sisällään. Aussitäti kyllä supisi minulle, että sinne pitää ehkä ensin hankkia sellainen pinkki toppapyjama, ja että se ehkä saattaa muistuttaa enemmän taijitä kuin rivitanssia… =)

Tällaisia yhteisiä tapahtumia kuulemma järjestetään eri teemoilla silloin tällöin, seuraavana vuorossa lohikäärmejuhla. Sinne siis.


Naistenpäiväni jatkui Jin Bao Long Ballet Studiolla, jonne ostin 10-kortin, ja aion siis balletoida joka tiistai tästä eteenpäin. Viime kerralla tunnilla oli minun lisäkseni yksi kiinalainen (joka asuu melkein naapurissamme!) ja 3 japanilaista. Japanilaiset olivat kuitenkin todenneet että se oli liian vaikeaa heille, ja jääneet pois, niinpä olimme nyt kinukin kanssa kaksin. Todellista teho-opetusta! Tunnit kuulemma siis järjestetään silti, vaikka meitä on vain kaksi.


Opettajamme Yang Qiu Yu on ihan pätevä nuori balettiopettaja, ja osaa siis myös ilmaista itseään englanniksi. Ja kun meitä nyt on vain kaksi oppilasta, minun on melko helppo päätellä, mitkä kommentit ja korjaukset on tarkoitettu minulle ja mitkä kinukille – minulle sanotaan englanniksi, hänelle kiinaksi. Ohjelma oli tänään melko lailla sama kuin viimeksi, jotain pieniä lisäyksiä lukuun ottamatta. Riittävän yksinkertaista, että pystyy keskittymään yrittämään tehdä liikkeet mahdollisimman hyvin, mutta samalla riittävän haastavaa, että säilyy mielenkiinto. Koska baletissahan on aina miljoona yksityiskohtaa, joita voi hioa, vaikka perusliikkeet jo osaisikin. Aina on varaa ojentaa nilkkaa Vielä enemmän, nostaa jalkaa Vielä enemmän, suoristaa polvea Vielä enemmän. Ja samalla olla nostamatta olkapäitä, muistaa pitää kädet pehmeinä, vartalo suorana ja pitkänä jne jne jne. Ne tietää jotka tietää.
Ja osaan kummasti kohta aika sujuvasti laskea ainakin kahdeksaan kiinaksi, se kun toistuu tunnilla kaiken aikaa.


Mutta yksi mikä unohtui matkasta: kärkitossut!! Ope kysyi heti eka kerran jälkeen, että onko minulla kärkkärit mukana, koska tuntimme jälkeen olisi mahdollisuus ½h kärkkärituntiin. Voi pahus! Ei huomaa ihminen kaikkea pakata mukaansa kun lähtee matkalle. Pitänee korjata asia toukokuussa kotona käydessä.


Vielä odottelen iltaa ja naistenpäivän sulkkismatsia, sen jälkeen suihkua ja omatekemää jauhelihakastiketta spagetin ja chileläisen punaviinin kera – ehkä se elämä taas hymyileekin!