Antiikkia, antiikkia...

Aina siistin ja steriilin Suomen loman jälkeen takaisin paikalliseen tunnelmaan pääsee parhaiten sukeltamalla kaupungin kaduille: ihmisvilinään tuhansien tönittäväksi, metron liukuportaisiin, kujille haistelemaan pesuvadeissa sätkiviä kaloja, ammeissa apaattisena lojuvia ankkoja. Samalla voi sitten ehkä shoppailla jotain pientä, nauttia (?) myyjien kanssa hinnoista kinaamisesta: tinkiä ja tinkiä, muka luovuttaa ja lähteä kävelemään, ja odottaa että myyjä huutaa takaisin. Ja yleensä huutaa, perääsi kaikuu: ”Okeiokeiokei”. Eli tarjoamasi hinta on kuitenkin ollut ihan liian korkea.

Lähipiiristä kun löytyy aina löytyy joku toinen expatti rouvashenkilö, joka mielellään lähtee seuraksi, makutuomariksi, hintaneuvojaksi, tai joka kaipaa itselleen seuraa, makutuomaria. Ja joku aina tietää missä on parhaat kankaat, mistä löytyy laajin valikoima lamppuja, ”oikeat” käsilaukut, parhaat nahkatakit, missä kannattaa teettää lipasto...

Viime viikolla käytiin ensin patsasostoksille Yu Gardenin nurkilla. Pienen kadulle aukeavan putiikin sisäpihalta aukeni käynti varastohuoneisiin, joissa buddhia, leijonia, lyhtyjä oli rivissä, jonossa ja osittain jo päällekkäinkin. Ihanan herkullisen näköistä: pölyistä, likaista, ränsistynyttä – mutta silti jotenkin niin kaunista. Olimme siis vähän niin kuin puoliksi heidän kotonaan: sisäpiha näytti toimittavan perinteistä olohuone/keittiö/kodinhoitohuoneen ja puutarhan virkaa.

Patsasostosten lisäksi tuli tsekattua viereinen ”basaari”, jossa tavaran runsauden paljous hyökkäsi päälle. Hyllyt olivat niin täynnä, että ainakaan minä en sellaisesta sekamelskasta osaa nähdä mitään yksittäistä, enkä siis osaa ostaa mitään. Vaikka seassa voisi olla jotain tosi hienoakin.

Sen sijaan hienoa oli eksyä parin korttelin verran turistialueesta, ja löytää itsensä hetkessä keskeltä vanhaa Shanghaita, jossa vihanneskauppiaat levittävät purjonsa ja perunansa kadulle, kalat ja kanat ja kalsarit roikkuvat sulassa sovussa naruilla liehumassa. Ihmiset ovat aurinkoisen hymyileväisiä ja iloisia, tunnelma on leppoisa perheenäitien valikoidessa vihanneksia pyjamissaan.

Ylpeä inkiväärimyyjä

Guangqi Lu

Kanoja, lihoja ja kalsareita

Kadulla ommellaan, leikitään, tehdään ruokaa, syödään---

Useimmat ihmiset tulevat mielellään poseeraamaan kameran nähdessään.

Pyjamapäivä:

Kävimme jälleen myös Dong Tai Lun ”antiikki”markkinoilla. Tämäkin katu on aina yhtä viehättävä, vaikka antiikin kanssa tuolla myytävällä vanhalla rojulla ei ehkä mitään tekemistä olekaan. Maon punaisia kirjoja, patsaita, ruukkuja, mahjong- ja shakkipelejä, koppalakkeja, kypäröitä, helminauhoja, tuhkakuppeja, astioita, pöytäliinoja – you name it, kaikkea löytyy. Kaikki vähän pölyistä, likaista, rähjäistä – näin tavara näyttää vanhalta, vähän niin kuin antiikilta... Tällä kertaa mukaan lähti kalligrafisuteja telineen täytteeksi, sekä kaunismuotoinen kiinalaisella kirjoituksella koristeltu ruukku. Ruukusta tulee ensin ehkä ”mummun aarreruukku”, mutta varsinainen käyttötarkoitus on, uskokaa tai älkää: tuhkauurnani!

Bongattu on nyt myös ”romuvarasto”, joka olikin ihan nimensä veroinen! Kuljettaja ajoi epäuskoisena, vauhtia hiljentäen, varmana siitä että olemme eksyksissä, mutta kun tulimme kohdalle ja vakuutimme että olemme oikeassa paikassa, hän nauroi jo ääneen, että ei voi olla totta...! Jo varastohallin ulkopuolella oli huonekaluja ja kaikkea mahdollista muuta rojua ja roskaa pinokaupalla, ja sama jatkui aaltopeltihallin sisällä. Välissä oli pienenpienet pimeät käytävät, mitä pitkin yritettiin kulkea eteenpäin, ja muu osa hallista oli korkealle kattoon asti pinottuna pöytiä, lipastoja, kaappeja, tuoleja, arkkuja, lamppuja, patsaita, ja kun silmä hiukan tottui hämärään, niin seasta löytyi nimenomaan IHAN MITÄ VAAN: käsilaukkuja, kitaroita, radioita, peltipurkkeja, hatturasioita, astioita, muovisia nukkeja.......

Kaupan "näyteikkuna" ja sisäänkäynti: