Maassa maan tavalla, yleensä – mutta totuuden nimissä täytyy myöntää, että ihan kaikkia paikallisia tapoja en vielä ymmärrä, sisäistä, saatikka harrasta. Nyt yli vuoden tätä menoa ja meininkiä katselleena en kuitenkaan enää joka kerta jää silmät  ihmetyksestä ymmyrkäisenä tuijottamaan tavallisten ihmisten tavallisia arkijuttuja.



Jotkin tavat toki tarttuvat, eivätkä välttämättä hyvät tavat. Ne nyt vaan ovat sellaisia, joita on pakko käyttää, jos haluaa jotain saada! Etuilu, tunkeminen, tuuppiminen ja nopeus on valttia taksia huitoessa, metroon mennessä, kaupan hedelmäpunnitustiskillä, liikenteessä. Vahvat, nopeat ja röyhkeät vievät kaiken, ja toisinaan täällä tuntuu pätevän ainoastaan viidakon lait.

Seuraavassa muutamia havaintoja elävästä elämästä, arjen vilskeestä; asioista, joista en vielä vuosi sitten tiennyt tuon taivaallista. Ja joita silloin ehkä hiukan ihmettelinkin... Mutta jotka antavat vain kirjavan näköalan kiinalaiseen arkielämään. Ja joista toiset saavat edelleen hymyn nousemaan huulille.

Ihmiset kadulla syljeskelevät avoimesti ja paljon, välillä oikein keuhkojen pohjasta ja järisyttävillä ääniefekteillä, kurkun täydeltä kurlauttaen. Myös nenänkaivaminen keskellä ihmisruuhkaa on ihan ok. Samoin hiustenvärjäyksen aikana kelmut päässä kadulla aikansa kuluttaminen. Tai se, että sadesäällä laitetaan kaupan muovikassi päähän sojottamaan, jos sontsa on unohtunut kotiin.

Kiinalaiset myös laulavat paljon kadulla: kävellessään, mopoillessaan, pyöräillessään. Usein ohitseni on pyyhältänyt mopo, jonka kyydistä kuuluu kaunista laulua. Viimeksi toissapäivänä aamupäivän sateessa painava kauppareppu selässäni kävellessäni kauppamatkaani ilahdutti laulava setä, sininen sadeviitta maata viistäen, pisaroita tippuen. Biisi ei kuitenkaan ollut ”I’m singing in the rain”.

Naisille, lapsille sen paremmin kuin vanhuksillekaan ei anneta tietä tai istumapaikkaa, jokainen hoitakoon itse itsensä. Keski-ikäinen mies juoksee metrossa saadakseen istumapaikan ennen keppi kädessä eteenpäin hoippuvaa papparaista...

Taksikuskit eivät osaa sanaakaan englantia (jos ei satunnaista ”HELOU”ta lasketa), ja olettavat turistin kuin turistin A) tietävän minne on menossa B) osaavan neuvoa kuskille tien sinne C) sanovan sen sujuvalla mandariinikiinalla. Joskushan se päätyy siihen, että kuski ja asiakas huutavat toisilleen kumpikin omalla kielellään: jospa se ymmärtäisi kun puhun vähän KOVEMPAA?! Lisäksi taksikuskit usein tuoksahtavat aromaattiselta sekoitukselta hienhajua, valkosipulia ja vanhaa viinaa. Ja jostain syystä useissa takseissa on aivan järkyttävä tupakantuoksu, vaikka autossa ei saa tupakoida?! Mutta taksikuskit ovat hämmästyttävän rehellisiä: mittari laitetaan aina päälle ja se toimii ja edes turistia harvoin ajelutetaan vähän pidemmän kautta! Lisäksi ”taksijono” on täällä saanut uuden käsitteen: täällä se tarkoittaa sitä että yleensä autot odottavat jonossa, ei suinkaan  ihmiset. Tai no, ehkä se johtuu siitä, että kiinalaiset eivät yleensäkään ”jonota” – kaikki vaan menevät, minä ensin –periaatteella.

Sekä taksi- että muiden autokuskien kynnet ovat järkyttävän pitkät! Tai ainakin peukalon ja pikkusormen kynnet. Tämä vanha tapa tulee kuulemma siitä, että ennen aikaan oppineet ihmiset  erottuivat sillä työläisistä: kun ei tarvitse tehdä töitä käsin, saattoi antaa kyntensä kasvaa. Hmph, no ei tuo nyt ainakaan kovin viehättävältä näytä....

Tavallisen kiinalaisen elinpiiri on hämmästyttävän pieni: jopa suurimmat maamerkit ovat hukassa, jos tullaan toiselta puolelta kaupunkia. Kiinan opettajamme ei tiennyt mikä on Shanghai World Financial Center, selitys oli että hän on Puxin puolelta, eikä tunne Pudongin aluetta... Vähän sama kuin Pirkkalassa asuva ei olisi ikinä kuullutkaan mikä on Näsinneula. Ja tietä kysyessä moni paikallinen asukas ei tunne noin kolmen korttelin päässä olevaa katua.

Puistoissa ja kaduilla, ihan miljoonakaupungin keskustassakin, törmää ihmisiin, jotka pyyhältävät ohitse pyjama päällä. He ovat ulkoiluttamassa koiraa, kauppa-asioilla, tai vain kävelyllä. Talvisin toppapyjama, kesällä silkkiä tai muuta ohuempaa materiaalia.
 

  



Jalkakäytävällä, kadunkulmassa, puistoissa, kanavan varressa tai ihan missä vaan, voi törmätä kaikenikäisiin jumppaaviin, venytteleviin tai taichitä harrastaviin ihmisiin. Myönnettävä on, että kun ensimmäistä kertaa näin takaperin tepastelevan vanhahkon rouvan, joka kävellessään ensin läimäytteli ja taputteli itseään (käsiin, alaselkään, reisiin, olkapäihin), ja sen jälkeen alkoi tehdä taputussarjoja käsillään, edessä ja takana..... minä ihan hiukan ihmettelin, ja taisinpa jäädä jopa tuijottamaan!! Kukaan muuhan siihen ei kiinnittänyt mitään huomiota koska kyse oli ihan luonnollisesta asiasta. Myöhemmin olen lukenut hollantilaisen tutkimuksen, jonka mukaan takaperin kävely tehostaa ajattelua. Olen joskus itsekin kokeillut, mutta miksi minulla on sellainen tunne että saattaisin koko ajan törmätä johonkin?







Joskus olen omassa pihassamme pysähtynyt ihastelemaan vanhahkoa setää, joka vanhasta transistoriradiosta leijailevan kiinalaisen vingutuksen säestyksellä tasapainottelee kuin hidastetussa filmissä. Samoin pihapiirissämme kulkee usein huilua kauniisti soittava mummeli.

Elämää kaduilla piisaa muutenkin, kadut eivät ole täällä vain kulkemista varten: kadunkulmissa voi korjauttaa pyöränsä, leikkauttaa hiuksensa, terottaa veitsensä, ostaa kanan tai kilpikonnan... Vanhanaikaisia poljettavia ompelukoneita on kaduilla siellä täällä, suutari levittää korkolappunsa jalkakäytävälle. Varsinkin kesäaikaan päivän askareita ei piiloteta neljän seinän sisälle, vaan tiskit ja pyykit ja ruokailut hoidetaan kadulla, kadulla kudotaan, luetaan, pelataan, tanssitaan.





 








Kiinalaisilla on käsittämätön kyky nukkua missä tahansa. Ihmisiä nukkuu jalkakäytävän kivetyksillä, penkeillä, pyörien peräkärryissä, mopojen penkeillä, autoissa, pusikoissa, Jyskin tavaratalon sängyissä, Carrefourin hierovissa tuoleissa, työpaikoillaan ravintoloissa, toimistoissa, baaritiskillä, kassalla. Eikä tässä julkisessa nukkumisessa ole kyse mistään vähäosaisista tai köyhistä: ulkona nukkujalla voi olla hyvinkin kallis puku päällään.











Puhelimet ym elektroniset vempaimet ipodit ipadit ja en minä niitä kaikkia tunnista, ovat todella kovassa käytössä. Varsinkin metrossa istuessaan ei juuri tapaa ihmistä joka ei matkan ajan näpyttelisi jonkinlaista pelikonetta. Angry birdsillä menee lujaa.



Kiinalaiset syövät TOSI paljon vihanneksia. Itsehän en näistä lehtivihanneksista läheskään puoliakaan edes tunnista, enkä siis oikein osaa ostaakaan, kun en tiedä mitä niille pitäisi tehdä. Mutta vaikka lähiruokakaupassamme Carrefourissa ei olisi nk. ruuhkaa, niin ainakin vihannesosastolla kuhisee aina. Ja kaupungilla harvoin näkee kauppakassin kanssa kulkevaa ihmistä, jonka kassista ei sojottaisi jotain pitkiä vihreitä vihanneksia, oli ko. henkilö sitten mies tai nainen, minkä ikäinen tahansa, duunarin tai businessmiehen näköinen.

Kirjakaupassa on ihan ok istua ja lukea kirjoja ihan rauhassa!

Ruokakaupoissa törmään edelleen melko epämiellyttäviin hajuihin. En välttämättä kulje vapaaehtoisesti kala- ja lihaosastojen halki, jos en aio tarvita sieltä mitään.

Ainakin varsinkin täällä Shanghaissa vallitsevat valtavat luokkayhteiskunnan erot. Huippukalliiden autojen ja merkkitavaratalojen määrästä päätellen miljonäärejä on melkoinen määrä, mutta kaduilla näkee todella köyhää kansaa, joilla ei ole yhtään mitään. Tuntuukin että osalle kansaa ei ole muuta arvoa kuin raha ja ostaminen. Minulla oli tästä vanhasta sivistyskansasta vähän toisenlainen kuva: kuvitelma jostain ihmisten harmoniasta itsensä ja luonnon kanssa, joka tulisi tuloksena kaikesta taichista ja takaperinkävelystä, rauhoittumisesta ja pohdiskelusta.








Toisen ihmisen huomioiminen on sellainen asia jota tässä kulttuurissa ei ole ollut, eli yksittäistä ihmistä ei sen kummemmin noteerata, eikä toisten asioista juuri piitata. Ilmapiiri ja elämä on vapaampaa ja suorempaa kuin mihin Suomessa on tottunut: ensi kertaa yläkerran korealaisen naapurin tavatessani hän suunnilleen väitti että valehtelen kun kerroin oman ikäni ja lasteni iän. ”Et voi olla niin vanha!”

Kaikenkaikkiaan elämään ylipäätään suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa on totuttu, ja arvomaailmoissamme tuntuu olevan eroja. Joka aiheuttaa tietenkin eroja ajattelutapaan. Jonka vuoksi minusta välillä tuntuu että en ymmärrä...  Minusta Kiina on edelleenkin vähän niin kuin toinen planeetta – ei tätä oikein pysty ymmärtämään, ja sisäistämään.

P.S. Kiinalaisilla ei muuten ole yhtään sen vinommat silmät kuin länsimaalaisillakaan – en ymmärrä mistä sanonta vinoista silmistä oikein on tullut? Eronahan on vain se, että kiinalaisten (tai kai itä-aasialaisten yleensäkin) yläluomi menee melko suoraan kulmakarvoista ripsiin, kun taas meillä eurooppalaisilla on siinä välissä ylimääräinen poimu.


Takaperin kävely tehostaa ajattelua
Vaikean ongelman selvittely voi helpottua takaperin kävelyn avulla, todetaan Psychological Science -lehdessä julkaistussa hollantilaistutkimuksessa.
Radboudin yliopiston sosiaali- ja kulttuuripsykologian tutkijat tarkastelivat lähentävien, kuten jotain kohti kävelemisen, ja loitontavien, kuten poispäin kävelemisen, liikkeiden vaikutusta psyykkisiin toimintoihin.
Heidän hypoteesinsa oli, että keho ja aivot toimivat tehokkaammin loitontavien liikkeiden aikana. He kokeilivat teoriaansa 38 opiskelijalla. Jokainen opiskelijoista suoritti sanatestin, jossa heille näytettiin värien nimiä eri värisillä kynillä kirjoitettuna. Esimerkiksi punainen kirjoittuna punaisella ja sinisellä. Opiskelijoiden piti mahdollisimman nopeasti nimetä väri, jolla sana oli kirjoitettu, ja samalla kävellä joko etu- tai takaperin tai astua sivuun.
Ne, jotka kävelivät takaperin, antoivat nopeimmin oikeat vastaukset. Etuperin kävelleet tai sivulle astuneet reagoivat yhtä nopeasti.
– Jos joudut vaikeaan tilanteeseen, taaksepäin kävely voi auttaa ratkaisemaan ongelman tehokkaasti, toteaa tutkimusta johtanut psykologian tohtori Severine Koch.





Itse asiassa minusta tuntuu edelleenkin, vuoden jälkeen siltä, että jokainen päivä yllättää!!