... että kaikki vaivalla Kiinassa lataamani kuvat ovat sitten kadonneet!! Joku serveriongelma, ja kaikki 2009 jälkeiset kuvat katosivat kuin tuhka tuuleen. Blogi näyttää aika aneemiselta nyt. Ja ei, en aio ladata nitä uudelleen =)

Että se siitä vuodatuksesta sitten. Eikä täällä Pirkkalan arjessa paljon vuodatettavaakaan ole.



Kivilyhtyä sovitellaan pihaan voikukkien sekaan,


Perhoskaappia vierashuoneeseen,


ja pyöriä "autotalliin".

Syksyn pimeinä hetkinä saattaa vielä iskeä uusi blogi-innostus, sitä odotellessa.... mutta osoite on sitten blogspot.

Nonni. Muuttomiehet siis tulivat, touhusivat päivän, ja tavarat häipyivät laatikoissa jonnekin. Odottelemme jännityksellä tuleeko kaikki ehjänä (ja homeettomana... ) perille, joskus kesä/heinäkuun vaihteessa.





Vähän yli viikko ollaan siis nyt hengitetty Suomen ”raikasta” ilmaa. Aivan järkyttävä siitepöly peittää alleen kaikki tasot myös sisätiloissa, kun innoissamme puhtaasta ilmasta kaikki ovet ja ikkunat on auki joka suuntaan ja koko ajan.

Koti odotti pölyisenä, autiona ja tunkkaisena, ja muutama päivä meni ihmettelyssä että mitähän tavaroita meillä täällä nyt oikein onkaan, ja missä ne on. Etupihan bonsaimäntymme oli väsynyt meitä odottamaan, ja makasi raukeana maaten terassilla, eli metsurihommia oli tiedossa heti ensimmäisenä. Muutenkin piha näytti juuri niin asumattomalta kuin se oli ollutkin: nurmikko näyttää lähes kuolleelta, ellei n 40cm voikukkia oteta huomioon, autotallin ovi huutaa maalia pintaansa, terassit molemmin puolin kaipaavat käsittelyainetta... Terassikalusteilla ja grillivierailla ollaan saatu vähän eloa pihaan. Ja naapureiden mielestä se on mukavaa!

Pikkutirppanamme Iida-Sofia ei huomannut vierastaa yhtään, skypepuheluilla voi siis mitä ilmeisimmin onnistuneesti hoitaa etämummuutta =).


Piilossa pöydän alla


Iida-Sofia auttaa mummua järjestelemään keittiön laatikot uuteen uskoon.


Sopeutuminen Suomen arkeen on vielä meneillään, asiat vaativat totuttelemista myös tähän suuntaan. Outoahan täälläkin on.

Niin kuin se, että on ollut aika kylmä, vaikka on muka toukokuu. Ja se, että ihmisiä on joka paikassa niin vähän, ettei tarvitse kaiken aikaa tulla tönityksi ja etuilluksi.

Puhelimeen voi kotona puhua ihan missä vaan, ilman että puhelu pätkii ja katkeaa, eikä siinä ainoassa paikassa olohuoneen parvekkeen edessä. Ihmiset eivät HUUDA puhelimeen.

Ymmärrän kaikkien vastaantulevia ja ohikulkevien ihmisten puheen, siis oikeesti joka sanan, enkä vain bongaa innoissani niitä sanoja jotka ymmärrän. Enkä voi enää edes leikkiä etten ymmärrä, kun joku selittää jotain epämielenkiintoista.

Mopot ja polkupyörät ajavat ainoastaan tien oikeaa puolta, kaikki samaan suuntaan, eikä katua kävellen ylittäessään tarvitse varoa joka suunnasta singahtavia äänettömiä sähköpyöriä ja –mopoja.

Täällä on kovin hiljaista. Järvivesi ei olekaan ruskeanvihreää. Ja taivas on sininen.

Luulen, että totun taas tähänkin arkeen, koska olen hyvin flexiibeli. Toistaiseksi asioiden hoito ja järjestely (sekä omien että lähisuvun) on täyttänyt päivät ihan liiankin kanssa. Silti aina välillä on ollut myös aikaa kiukan haikeana muistella Shanghain arkea ja lämpöä. Haikeus lisääntyi Amazing Race Shanghai –jaksolla, joka lähti ihan kotinurkilta, Science and Technology Museumin aukiolta. Jossa kilpailijat järjestään menettivät hermonsa englantia osaamattomien taksikuskien kanssa, ja tuskastuivat ihmispaljouteen YuYuan Gardenissa - HAHAA =)

Pirkkalasta Pudongiin, ja Pudongista Pirkkalaan – ympyrä on sulkeutunut ja tämä vuodatus loppuu nyt ja tähän.


Kaikkien kauppojen äiti

Muistaakseni joskus 90-luvulla Suomessakin kaatoi ihmisiä petiin ”shanghailaiseksi” kutsuttu influenssavirus? Joku sellainen kaatoi kai minut viime viikolla. Tai ensin en suostunut kaatumaan, vaan yritin taistella vastaan pyöräilemällä 5h kaupunkipyöräilylenkin (French Concession), käymällä ostoksilla (räätälimarkkinat, silmälasimarkkinat, feikkimarkkinat...), ulkona syömässä (Gintei Teppanyaki).  Oireina olivat ensin kurkkukipu, päänsärky, lihassärky, vuotava nenä, jotka muutaman päivän jyllättyään muuntuivat yskäksi ja tahmeaksi edestakaisin lilluvaksi limamassaksi kurkun tukkona, ja poskionteloissa asti pullottavana räkämuodostumana.

Niin sitten kuitenkin kävi, että tauti otti ylivallan, ja jo yhden unettoman yön jälkeen (jonka vietin siis minä itse, ja Pertti, ja yskintäni taukoamattomuuden ja talomme äänieristykset huomioonottaen varmaan muutama naapurikin) suostuin menemään lääkäriin.
Diagnoosi jäi inansa epäselväksi, mutta ainakaan keuhkoista ja korvista ei (kai?) löytynyt mitään ylimääräistä.  Tohtorisetä oli sitä mieltä, että ongelma pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä, ja kirjoitti sitten varmuuden vuoksi melkoisen hevoskuurin pillereitä:  Anticol, Clarinase, Tylenol, Azithromycin, ja päälle vielä Yinhuang Hanpian! Heti ensimmäisen annostuksen jälkeen yskä loppui kuin seinään, ja räkä ja lima kurkusta katosi. Ja olokin muuttui heti paljon kevyemmäksi, tilulii, aivan kuin leijailisin ilmassa...

Eli jälleen kerran tuli todistettua, että aina ei voi voittaa. Minä kun niin kuvittelin vielä viimeiset päivät nautiskelevani Shanghain lämmössä lenkkeillen ja saleillen, ja kiertäväni vielä pari kamerakierrosta kaupungilla, auringonpaisteessa ja +30 lämmössä, välillä terassilla istuskellen ja ihmisvilinää katsellen. Kaikki mitä olen nyt jaksanut tehdä, on ollut yrittää inventoida tavaroitamme: mitä lähtee mukaan matkalaukuissa, ja mitä jää konttiin seilailemaan 6-7 viikoksi. Ja käydä harva se päivä Shanghai East International Medical Centerissä Dr. Jaesonin poppamieskäsittelyssä ja fysikaalisessa hoidossa, toivoen että olkapääni saataisiin jonkinlaiseen kuntoon.

No ja ihan vähän on vielä pitänyt kiertää viime hetken ostoksiakin tekemässä: ainahan se viime hetken paniikki (kuulemma) iskee, vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut? Vielä viimeisellä viikolla on teetetty mekkoa ja pukua ja paitoja ja silmälaseja ja tauluja, ja pitäisköhän vielä sitä, entä pitäiskö tätä...?

Matkalaukut on nyt kuitenkin jo koepunnittu, ja kontinpakkaajat tulevat huomenna aamulla klo 9:30, jonka jälkeen kärvistellään vielä päivä typötyhjässä huushollissa ja keskiviikkoaamuna lennetään kotosuomeen!

Juuri nyt on olo äitienpäiväbrunssin jälkeen pullea, mutta haikea! Kulunut vuosi on mennyt tosi nopeasti. Ja vaikka kaikki ei aina ole sujunut ihan putkeen, palaamme kuitenkin kotiin upeaa elämänkokemusta rikkaampana. Olen oppinut paljon ihmisten erilaisuudesta, ajattelutapojen ja kulttuurien eroavaisuuksista, ystävyydestä, parisuhteesta, suomalaisuudesta, ja ihan vaan erilaisesta arjesta. (nimim. vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaasuhellan ääressä.)

Muistelen kulunutta vuotta lämmöllä; muutama tuhat valokuvaani auttaa omalta osaltaan muistelemisessa..

Siitä, miten kaikki ei aina suju: eihän tämä kuvien lisääminen tänne näköjään onnistu edelleenkään... =) Mutta: ajattele positiivisesti: nettiyhteys toimii tänään!!


 

Huhtikuussa iloksemme saapui lisää Suomi-vieraita: Raija-Liisa ja Risto Viialasta. Juuri ehdittiin sopivasti itsekin takaisin pikamatkaltamme Kiotosta - purettiin siinä sitten yhdessä matkalaukkuja.

Nämäkään matkalaiset eivät olleet koskaan ennen käyneet Kiinassa, niin että ihmeteltävää taas riitti. Yritin kaupungilla kierrellessämme kiinnittää heidän huomionsa omituisuuksiin/erikoisuuksiin, koska tiedän, että silmät/korvat/nenä eivät pysty niin paljon kerralla huomioimaan. Hersyvät naurut saivat taas paikalliset pyjamissaan, pienet lapset halkiohousuissaan, kadunvarsien mitä moninaisimmat yrittäjät: suutarit, räätälit, summuut kengänkolistajat...









Ensimmäisen päivän ensimmäiset Tsingtaot nautittiin Jin Maon Grand Hyattin lobbybaarissa, 54. krs.  Perttikin pääsi mukaan, koska sattui juuri sopivasti paikallinen hautojenlakaisuvapaapäivä. Matkalla YuYuaniin, katuvihannesten ja rähjäisten ulkokeittiöiden kautta, eksyimme vahingossa pieneen temppeliin, Coastal White Cloud Temple. Uusi tuttavuus minullekin. Samoin oli Wild Animal Park, jossa pääasiallisena kohteenamme olivat pandat. Ei-niin-uusi-tuttavuus oli Shanghai World Financial Centerin 91. kerroksen baari, jossa olemme käyneet tasan kaikkien vieraiden kanssa.





Pertti ja Risto kävivät koeajamassa meidän uudet Dahon-taittopyörät, sekä merenrantalenkillä että expoalueella. Hyvin kuulemma kulkee, mutta pientä säätöä vielä tarvitaan. Me tyydyimme Raija-Liisan kanssa samaan aikaan astetta kevyempään huviin: läheisen kanavanvarren kirsikka-, persikka- ja magnoliapuiden ihasteluun. Muutama taiji-harrastaja ilahdutti meitä hidastetulla liikehdinnällään, samoin auringossa paistattelevat kilpikonnat. Jotka eivät päätyneet ainakaan meidän patoihimme.





Ruokailuja toteutimme mitä moninaisimmissa paikoissa, hienoissa ravintoloissa ja ei-niin-hienoissa dumpling-kojuissa, ja kaikkea siltä väliltä. Shanghai Grandmother Restaurant antoi ensituntuman puikkoruokailuun, Bali Lagunassa pärjäiltiin lusikalla ja veitsellä, Shanghain parhaassa pihviravintolassa Ding Xiang Lu:lla sai sentään pihvin syödä ihan perinteisesti haarukan ja veitsen avulla. Heh, tosi hyvin onnistuimme huijauksessamme pöytävarauksesta pihviravintolaan: Raija-Liisa ja Risto luulivat viimeiseen asti, että olemme todellakin lähdössä jonnekin, kunnes käänsin uunin päälle ja otimme pihvilihat ja paistinpannut esiin! Hääpäivänämme nautittiin thaimaalaista ruokaa Thai Galleryssä,  kuohuviinin kera, mukavasti sukkasillaan, jalat pöydän alle katetuilla tyynyillä.



Myös pieni häivähdys kiinalaista byrokratiaa ja asioiden "hoitumista" tuli tutuksi kun suoritimme junalippujen ostoa ja vieraiden rekisteröitymistä. Poliisilaitoksen virkailija ei saanut ihan hirveesti sympatioitamme, kun jälleen kerran keksi vaatia erilaisia dokumentteja, tällä kertaa sellaista, mitä ei ole mahdollista saada. Hän halusi selkeästi vain meistä eroon, ja kävimmekin sitten suorittamassa rekisteröinnin Community Foreign Affairs toimistossa, jossa se ystäväni Suen avustuksella sujui ilman mitään dokumentteja...



Viikonloppu menikin siis Pekingiin ja takaisin matkatessa, kts. edellinen tarina. Tulipa kokeiltua sekä hitaampi yöjuna mennessä, että 300km/h huiteleva vähän pikaisempi juna palatessa. Kiinan muuri ja MuTianYu oli kyllä ihan todella käymisen arvoinen paikka! Peking itsessään – no jaa... Mutta ainakin Pekingin paras Pekingin ankka oli ihan parasta!

Kiinan kieli kiehtoi varsinkin Ristoa, ja monta sanaa karttuikin jo sanavarastoon. Samoin kiehtoi HIENOT Shanghai maratonilta saamani mitali ja paita – taitaa Shanghai saada vieraat uudelleen syleilyynsä joulukuussa =). Siksipä oli hyvä jättää vielä joitain Shanghain nähtävyyksiä tuollekin reissulle. Matkalaukut saivat tällä kertaa kotimatkalle täytteekseen mm. urheiluvaatetta ja silkkiset makuupussin sisuslakanat, tännepäin tulleiden mm. keittokinkun, juuston ja salmiakkisuklaan tilalle.

Seuraava eksoottinen yhteinen retkemme tehdäänkin sitten tandemeilla, akselilla Orivesi -  Keuruu!

P.S. Jostain kiinalaisesta (?) syystä kuvien lisääminen ei nyt juuri tänään (eikä eilen..) onnistu. Kiinalaisilla lehmänhermoilla varustettuna yritän joskus myöhemmin uudestaan.

Maalis-huhtikuun vaihteen viikonloppuna teimme pikamatkan Japaniin, Kiotoon. Passeja piti ulkoiluttaa pois maasta: 90 vrk tuli täyteen, ja uudet punaiset leimat piti saada passeihin.

Lensimme Osakaan 2h, mistä junamatka Kiotoon 1h 15min. Siksikin valinta oli juuri Japani: se sattuu oleen lähinnä, lyhimmän lentomatkan päässä. Viikonloppuhan on tietenkin aivan liian lyhyt aika nähdä ja kokea Japani, mutta saimme edes pintaraapaisun 2000 temppelin Kiotosta.





Kevät oli Japanissa kuulemma n. 10 päivää myöhässä, ja kaikki kirsikkapuiden kukat eivät olleet vielä puhjenneet kukkaan, lauantain satoi taivaan täydeltä, ja tuuli puhalteli todella kylmästi!





Viikonloppu sujui siis lähinnä rentoutuessa, kirjoja lukiessa, eikä Kioton nähtävyyksien näkemisestä otettu mitään paineita. Käveltiin sen verran kun hyvältä tuntui, nähtiin muutama temppeli (Ginkakuji-ji, Kiyomizu-dera, muutama pienempi nimetön..), Keisarillinen Palatsi ja Kioto Handicraft Center.












Maiko-tanssijoita ja geishoja köpötteli kaupungilla, juoksutaksit lennättivät turisteja paikasta toiseen, poikkesimme viuhka- ja syömäpuikkokaupoissa, söimme maukkaita susheja. Eli saimme mukavan pikamaistiaisen siitä, mitä Japani voisi olla: kaunista, jopa herttaisen sievää.

 



 





Konnichiwa, Arigato, Ja mata!