Heti tammikuussa Kiinaan saavuttuani päätin, että opiskelen kiinan kieltä. Ainakin vähän. Nyt, 5 kuukauden jälkeen olen edelleen samaa mieltä: aion opiskella kiinan kieltä. Paino sanalla vähän. Koska jostain syystä 2h viikossa oppitunneilla ja satunnaiset sönkkäykset taksissa ja kaupassa eivät olekaan tehneet minusta sujuvaa kiinan puhujaa. Vielä. Nyt tosin olen lisännyt oppitunteja: 3 x viikossa – että josko tiheämpi tankkaaminen saisi jonkun sanan lopulta jäämään päähänkin! Opettajamme William, joka puhuu ällistyttävän hyvää englantia ja jopa muutamia sanoja suomea, jaksaa kiitettävästi takoa samaa uudestaan ja uudestaan. Tosin hän on myös mestari keksimään selityksiä miksi tunnit on useimmiten peruttu... Milloin pitää viedä lasta rokotuksiin tai lääkäriin, milloin tulvii vessa. Kiinalaista luovuutta?

Samantien päätin kuitenkin myös olla opettelematta kirjoitusmerkkejä. Joku tolkku sentään. Eri asia jos olisimme olleet tulossa tänne viideksi vuodeksi. Vuosi tuohon tarkoitukseen on utopistinen jo ajatuksenakin. Keskityn siis kirjoittamaan ja lukemaan ainoastaan pinyin-transkriptiomenetelmällä, eli kirjainmerkit translitteroidaan latinalaisille aakkosille.

Nykykiinassa kun on n. 20 000 kirjoitusmerkkiä, tavallisessa sanakirjassa n. 7 000 – 9 000 merkkiä, ja virallinen lukutaitoisuusraja on 1 500 merkkiä. Tällä 1 500 merkillä ei vielä kyllä pysty lukemaan esimerkiksi sanomalehteä! 2 400 merkkiä olisi joidenkin lähteiden mukaan hyvä opiskelutavoite, sillä jo selviää. Mutta jätetään ne merkit siis muille innokkaammille... Minulle nämä häkkyrät riittävät ihan vaikka vain taideteoksiksi, niin taidokkaan kauniisti siveltyjä merkkejä näkyy siellä täällä.

Kiinahan on siis periaatteessa hyvin helppo kieli. Kiinan kielen sanat eivät nimittäin taivu. Eli kielioppi on vain sanajärjestystä, sanoja, + pieniä kieliopillisia sanoja. Niitä vaan sitten ladotaan peräjälkeen. Perussanajärjestyskin on helppo ja looginen: subjekti, predikaatti, objekti. No, ehkä jotain nyansseja saattaa lisääntyä jossain vaiheessa opiskelua, mutta alkukielioppi tuntuu moneen muuhun kieleen verrattuna helpolta. Vaikeus jääkin sitten enempi niihin sanoihin ja niiden ääntämiseen! Ja siinähän sitä sitten riittääkin...

Kiinan kielessä on neljä säveltä, jotka vaikuttavat sanojen merkitykseen. Klassinen esimerkki on tavu ma, joka tarkoittaa ensimmäisellä sävelellä äitiä (mā), toisella sävelellä hamppua (má), kolmannella sävelellä hevosta (mǎ) ja neljännellä sävelellä kirota (mà). Tai vastaavasti tavu ba: bā = kahdeksan, bá = vetää, bǎ = maalitaulu, bà = isä.

Neljän perussävelen lisäksi tavut voidaan ääntää sävelettöminä. Ja säveliin voi tietyissä tapauksissa tulla muutoksia. Jos esim kolmatta säveltä seuraa toinen kolmas sävel, muuttuvat edeltävät sävelet nouseviksi, tai jos kolmatta säveltä seuraa muu kuin kolmas sävel (eli ensimmäinen, toinen, neljäs tai neutraali), muuttuu kolmas sävel ns. puolikkaaksi kolmanneksi säveleksi, eli se laskee, mutta ei nouse täyteen mittaansa. Helppoa kuin heinänteko. =)

Jotta lisäksi sanasto ei olisi liian helppo, sanat ovat kaikki äärettömän samankuuloisia, ja sen lisäksi osa sanoista voi merkitä melkein mitä vaan: neljännellä sävelellä äännetty sana shì voi tarkoittaa yli kahtakymmentä eri asiaa... Jostain syystä pieneksi käynyt muistikapasiteettini ei oikein pysty hyväksymään ja käsittelemään sanavarastoa, joka koostuu (minun mielestäni) pelkästään sanoista chang, bing, dang, ding, dong, fang, feng, geng, gong, hong, jing, kong, leng, liang, mang, ming, neng, nong, ping, qing, shang, sheng, tang, ting, tong, wang, xing, zhang, zheng, zhong, zong...... Ja kaikki neljällä sävelellä tai sävelettömänä, ja siltikin voivat tarkoittaa melkein mitä vaan.

Jotenkin tästä kaikesta voisi päätellä, että kiinan kieltä opiskelevan länsimaalaisen on melkoisen helppo sanoa jotain aivan muuta kuin oli tarkoittanut!

Ja näistä samalla tavalla tai lähes samalla tavalla ääntyvistä kirjainmerkeistä johtuen ääntämiseen liittyvä symboliikka tuo vielä oman herkullisen lisänsä kieleen. Esimerkiksi lukusanoissa, juhlapyhien vietossa ja lahjojen antamisessa on paljon tällaista symboliikkaa.

Luku neljä esimerkiksi ei ole kovin suosittu luku Kiinassa, koska se ääntyy lähes samalla tavalla kuin kuolema. Talon kerroksista neljästoista ei ole toivottu, koska se kuulostaa melkein samalta kuin ”tulee kuolemaan” tai ”haluaa kuolla”. Miksiköhän me ignorantit ulkomaalaiset asummekaan 14ssä kerroksessa asunnossa nro 4...? Hyviä lukuja sen sijaan ovat kahdeksan, kuusi ja yhdeksän: kahdeksan ääntyy samantapaisesti kuin verbi kehittyä, menestyä, kuusi viittaa sanaan sujuva, yhdeksän kuulostaa täysin samalta ”pitkää aikaa” tarkoittavan sanan kanssa.

Lahjaksi kiinalaiselle ei pidä antaa esim kelloa, koska kello ääntyy samalla tavalla kuin toisen kuolemaan saattaminen. Hedelmät ovat suosittuja tuliaisia, paitsi päärynä, joka ääntyy samalla tavalla kuin ”erota”.

Ruuista esim. kala on juhlaruokaa uutenavuotena, koska se ääntyy kuten sana ”vauraus”. Kanan ääntäminen taas muistuttaa sanan ”onni” ääntämistä.

Toistaiseksi olemme opiskelussa keskittyneet tervehdyksiin, taksisanastoon, ruoka- ja ravintolasanastoon, lukuihin, viikonpäiviin, kuukausiin, ajanmääreisiin ja muihin käytännönläheisiin asioihin, kuten esim kaupassa tinkiminen. Yritän mahdollisuuksien mukaan käyttää oppimaani, ja joinain päivinä se onnistuu, joinain ei. Kerran yritin taksikuskille sanoa ”metroasema” ja metroaseman nimi ”Tiede- ja teknologiamuseo”. Aikani jankattuani ”dì tiě zhàn kē jì guan” ja kuskin edelleen katsoessa minuun kysymysmerkin näköisenä, otin kartan esiin ja näytin siitä minne halusimme mennä. Ja kuski koki valaistumisen: ”AAA, dì tiě zhàn kē jì guan!!” Ja minun mielestäni hänen sanomanaan se kuulosti täsmälleen samalta kuin minun sanomananikin... Jonain toisena päivänä sama lausahdukseni sai aikaan ainoastaan pienen päännyökkäyksen ja mentiin samantien juuri sinne minne pitikin.
(Opettajan selitys tähän: taksikuski ei millään haluaisi ajaa niin lähelle, ottaisi mieluummin kyydittävän jonnekin kauemmaksi...)  

Mutta olenpahan kokenut muutaman pienenpienen onnistumisen tunteen ja kielellisen taituruuden riemun-melkein-kiljahduksen, kun olen ymmärtänyt kokonaisen lauseen vieressä puhelimeen puhuvan kiinalaisen pölötyksestä, tai saanut itseni ymmärretyksi ravintolassa tai kaupassa, minimaalisella sanavarastollani! Tällä hetkellä sanoja on muistissa (tai lähes muistissa) siinä ehkä 400 paikkeilla – eipä sillä vielä ihan henkeviä keskustella mistään aiheesta...  Paitsi jos henkevänä pidetään – ja kiinalaisethan pitävät – syömistä! Osaan kuitenkin sanoa esim. että ”minulla on nälkä, haluan syödä, tahtoisin riisiä, nuudeleita, spagettia, perunaa, kanaa, possua, vihanneksia, hedelmiä, jäätelön, kylmän oluen ja punaviiniä!

Ja kysyä, että ”puhutteko englantia?”, koska ”minä puhun vain vähän kiinaa”!