Kiinalaisen uudenvuoden lisäksi ainoa viikon mittainen lomapätkä Kiinassa on kansallispäivän jälkeinen viikko, lokakuun ensimmäinen viikko. Jo kesällä päätettiin että tätä ilotulitusta emme katsele ja kuuntele omista ikkunoista, vaan varattuna oli viikon retki Indonesian ”paratiisisaarelle” Balille.
Lähtö ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan: Hongkongissa riehui taifuuni, joka sotki lentoaikataulut niin että vietimme lähtöpäivän Shanghain Pudongin lentokentällä, odottaen Hongkong Airlinesia 5h. Koska lentomme sattui olemaan Hongkongin kautta. Eli vaikka kotoa lähdimme jo aamulla klo 9.30, perillä Balilla hotellilla olimme vasta seuraavana yönä klo 03. Ja matkalaukut eivät tietenkään ehtineet vaihtoon Hongkongissa, ne saapuivat vasta vuorokausi meidän jälkeemme.
Ensin siis shortsi-, mekko- ja läpsyostoksille, sitten aloitimme Baliin tutustumisen, ensin Ubudin keskustasta. Aika äkkiä totesimme todeksi matkaoppaiden kehukorulauseet: ihmiset olivat todella ystävällisiä, osasivat auttavasti englantia (lievällä intiamaisella töksähtävällä aksentilla tosin), ja aivan kuten Eat Pray Love –kirjassa Elizabeth Gilbert kertoo, kaikki halusivat tietää mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa. Vaikka vain tien risteyksessä pysähtyi liikennevaloihin, niin vierelle osuva ihminen kysyi nämä kysymykset! Ensihämmennyksen jälkeen yritin aina muistaa keksiä jonkun paikan minne olisin ollut menossa, koska balilainen kuulemma ahdistuu, jos ei saa sijoitettua ihmistä oikealle paikalle, eli kuljeskeleminen sinne tänne mihin nenä näyttää, ei ollut oikea vastaus. Sanottiin sitten aina joku melko lähellä oleva paikka, niin kaikille jäi hyvä mieli.
Kapeahkot kadut, vasemmanpuoleinen liikenne ja lievästi heikkokuntoiset jalkakäytävät asettivat haasteita liikkumiselle
Kädet jää kivasti vapaiksi kun kuljettaa kauppatavarat pään päällä...
Kaimani Satu, first born, eli Wayan
Koululaisia ja kansainväliset käsimerkit
Ubudissa itsessäänkin olisi riittänyt katselemista vaikka viikoksi, mutta tietenkin piti yrittää ahnehtia nähdä mahdollisimman paljon muutakin. Kiersimme Ubudia ja saarta, lähinnä Ubudista pohjoisen ja kaakon suuntaan, useana päivänä moottoripyörällä, yhtenä päivänä osallistuimme Bali Eco Toursin polkupyöräretkelle, yksi päivä kului Taron Elefanttisafarilla, myös meri ja pari beachia käytiin pikaisesti katsomassa.
Ubudin kylä on tunnettu Balin kulttuurin keskuksena. Kylä on täynnä erilaisten taiteilijoiden kätten töitä: maalauksia, puukaiverruksia, naamioita, patsaita, batiikkikankaita, puisia tuulikelloja. Kaikki tavara tulee paikallisilta taiteijoilta, joita on varmaan satoja: studioita ja ateljeita on vieri vieressä, ja niissä saattaa seurata taiteilijoita työssään. Hinnatkin ovat melko ystävällisellä tasolla, jos nyt ei halua ostaa pääkadun hienoimmista ateljeista. Tuntui kuin jokainen balilainen olisi taiteilija: puun ja kiven kaivertajia, taulujen maalaajia, tanssijoita ja soittajia joka nurkalla!
Lisäksi ilmaisiin ihmeisiin törmäsi muutenkin usein: esim hotellin henkilökunnan aamuseremonia yhtenä aamuna jolloin kaikki olivat perustyövaatteiden sijaan pukeutuneet sarongeihinsa ja kukkiin korvan takana, ja koko aamu meni uhrilahjojen väsäämiseen, suitsukkeiden polttamiseen ja pyhän veden pirskottelemiseen. Tai sian uhraamisseremonia, johon törmäsimme erään temppelin pihassa: viisi sikaa paloi temppelin pihassa, ne kaltattiin, pää ja sisälmykset poistettiin, vatsalaukku ja suolet pestiin temppelin vastapäisessä ojassa, kaiken liikenteen keskellä. Milloin tuli vastaan naisia ”banten tegeh” päänsä päällä – koristeellisia hedelmäkekoja kuin taideteoksia jotka kuljetetaan temppeliin siunattavaksi ja sitten takaisin kotiin, milloin törmäsimme tanssi- ja soittoesityksiin ihan kotikadulla.
Tansseja kävimme lisäksi katsomassa oikein esityksissä, joita oli joka ilta Ubudin eri lavoilla: tarjolla oli barongia, fire dancea, jangeria, kecakia, legongia, topengia..... Kuuluisin näistä on kecak, jossa lähes 100 paidatonta miestä istuu ja välillä seisoo ringissä ja ”säkättää”, ja ringin keskellä näytellään otteita tarinoista. Lipun mukana saa ohjelman, jossa tarina on selostettu, mutta silti sen seuraaminen on kyllä melko haastavaa. Kokonaisuus on kuitenkin aika dramaattinen, lähes hypnoottinen. Tämän kecak-esityksen päätti fire dance, jossa keppihevosella ratsastava tanssija potki paljain jaloin palavia kookospähkinän kuoria ja niiden kekäleitä. Oikeasti melkein näytti kuin tanssija olisi vaipunut jonkinlaiseen transsiin, tiedä häntä. Mutta ainakin jalkapohjat savusivat ja olivat hiilenmustat. Toinen tanssiesitys jonka kävimme katsomassa, oli legong: siro nuorten tyttöjen symbolinen tanssi. Jonka tarina jäi myös hiukan auki... Mutta siroa, pitkälti silmien ja sormien liikkeisiin perustuvaa liikehdintää..
Kecakin lumoissa
Legongtanssijoita
Uskonto (hindulaisuus) on Balilla tärkeä osa päivärytmiä, ja se näkyy kaikkialla. Erilaisia uskonnollisia spektaakkeleita, seremonioita, hautajaisia ja temppelijuhlia järjestetään joka päivä jossain. Jokaisessa talossa on oma kotitemppeli ja jokaisessa kylässä oma kylätemppeli. Näiden lisäksi muita merkittäviä isompia temppeleitä. Joka puolella kotien, kauppojen edessä kompastelee ”canangeihin”: uhrilahja jota varten tehdään palmunlehdistä pieni ”astia”, johon asetellaan kukkia, riisinjyviä, suolakeksejä, leipää, sokeriruokoa, banaania... Kun canang asetetaan paikalleen, sytytetään lisäksi suitsuke ja pirskotellaan pyhää vettä. Pyhää vettä monet kauppiaat heittelivät kauppansa oven eteen ja katolle tämän tästä. Yhdessä kaupassa taidetta ostettuamme myyjätyttönen läpsytti saamallaan setelinipulla kaikki lähellä olevat taulut - ilmeisesti onnea tuleviinkin kauppoihin?
Hindulaisuus on siis Balilla todella värikästä ja elinvoimaista. Jumalien ohella balilaiset uskovat lisäksi menninkäisiin, henkiin, piruihin ja mihin lie henkimaailman olentoihin, ja joka asiassa on tarkkoja sääntöjä miten pitää toimia etteivät pahat henget pääse vallalle. Esim lasta ei saa alle 3-kuisena päästä kosketuksiin maan kanssa, naiset eivät saa mennä temppeleihin kuukautisten aikana, pää on ihmisruumin pyhä osa ja jalat likainen osa – balilaista ei pidä koskettaa päähän tai hiuksiin, eikä jaloilla saa osoittaa kohti pyhää kuvaa. Vasen käsi on saastainen, joten raha tai mikä tahansa esine pitää ojentaa tai vastaanottaa oikealla kädellä.
"On arvioitu että balilainen nainen viettää valveillaoloajastaan kolmanneksen joko seremonioiden valmisteluun, niihin osallistumiseen tai niiden jälkien siivoamiseen! Elämä on uhrauksien ja rituaalien katkeamatonta kiertoa, ja ne kaikki on suoritettava oikeassa järjestyksessä ja oikeaan tarkoitukseen tai koko maailmankaikkeus menee radaltaan." (Elizabeth Gilbert: Eat pray love)
Yhden päivän vietimme Taron kylässä Elefantti Safari Parkissa, koska halusin nähdä sumatran norsuja. Ja koskettaa niiden kärsää. Ja olivatkin suloisen lutuisia, pehmeän paksunahkaisia! Pienet sirkustemput saivat kaikki turistit haltioihinsa, norsuja sai syöttää ja taputella, ja tietty käydä ½h ”safarilla” puiston ympärillä olevassa metsikössä.
Ubudin Apinametsässä kävimme katsastamassa vapaana juoksentelevat puolikesyt apinat, jaavanmakakit, jotka olivat vähän pelottavia: jopa vesipulloni kiinnosti niin paljon että yhden apinan piti kiivetä niskaani sitä itselleen hamuamaan. Puhumattakaan banaaneista tai muusta ruuasta jota jotkut repuissaan kantoivat.
Pertti Monkey Forestin lohikäärmekoristeisessa portaikossa, matkalla kohti Pyhän Lähteen Temppeliä
Rouvalta kirput pois turkista ensin...
Erikoisin näkemämme eläin oli kuitenkin musanki (luwak, eli aasialainen sivettikissa). Sitä käytetään kahvifarmeilla tuottamaan kuuluisaa (?) kopi luwak –kahvia. Tämä kisulainen syö kahvipavut, ulostaa ne sulamattomina, jonka jälkeen ne kuivataan ja jauhetaan ehkä maailman kalleimmaksi kahviksi... Nam. Pakkohan sitä oli maistaa. Harvoin olen tuollaisesta kuravedestä niin paljon maksanut. Kissanpaskakahvia siis.
Luwak-kissa
Yhtenä päivänä osallistuimme Bali Eco Tours pyöräretkelle: 12 hlöä Kanadasta, Amerikasta, Hollannista, Ranskasta, Australiasta. Bussi haki meidät hotellilta ja vei ensin Penelokaniin aamupalalle, Lake View ravintolaan, jossa saatoimme aamupalaa syödessä ihailla Batur-vuoren ja –järven maisemia. 35km pyöräilyn matkalla pysähdyimme moneen kertaan: opas kertoili eri kahvilaaduista, hedelmistä, mausteista, riisinviljelystä. Kävimme kylässä balilaisessa kodissa, temppelin katsoimme vain ulkopuolelta, koska kukaan ei ollut osannut ottaa sarongia mukaan pyöräretkelle. Näimme 500v vanhan puun Padpadanissa, paikallisten miesten huvia: vedonlyöntiä kukkotappelussa, ajelimme pienten kylien läpi, joissa lapset huutelivat ”Hello”, ja välillä piti läpsytellä ”high five” heidän käsiinsä. Kaikenkaikkiaan kaunista balilaista maalaismaisemaa, aitoa kyläläisten elämää, puikkelehdimme tiellä kuivamassa olevien riisimattojen välissä. Retki hupentui viimeiseen 10km uphill-osuuteen, joka oli valinnainen; jostain syystä 12:sta osanottajasta ainoastaan 3 ranskalaista ja 2 suomalaista halusivat hiukan haastetta päivään. Muut menivät suoraan bussilla lounaspaikan seisovan pöydän antimista nauttimaan. Mutta kyllä se maistui vielä paremmalle kun oli vähän joutunut hikoilemaan ensin! Eniten hikoilin ensin pyöräni kanssa: kalusto ei ollut ihan viimesen päälle, omassani ei toiminut sitten mikään vaihde. Ja niinhän sain ketjut käyttökelvottoman jumiin, ja alleni uuden pyörän, joka toimi hiukan paremmin.
Kylänraitin yläpuolelle kaartuvat penjour-koristeet, kylän juhla-asu uskonnollisen juhlapyhän alla
Yksi monista monista temppeleistä
Viikkohan on tietenkin ihan liikaa viettää ihan kokonaan LOMAA...? Mutta ajattelin sitten että on kaikille terveellisempää jos Pertti saa tutkailla ne maailman tärkeimmät sähköpostit ja soitella ne maailman tärkeimmät puhelut myös lomalla. Yritin kuitenkin rajoittaa "tietokoneajan" pariin tuntiin päivässä, ettei tule uniin... =)
Torstaiaamupäivän työpiste, Casa Ganeshan aamupalaravintola
Ruoka oli äärettömän maukasta, ja yritimmekin maistella kaikkea laidasta laitaan: vaatimatonta perusruokaa halvalla, ja vähän ”hienompaa” grillattua merenelävälautasta, joka sekin maksoi vain 12€ annos. Nasi gorengia, nasi campuria, sateita, rujakia.. Yleisesti ottaen riisipedin päälle tai riisikeon viereen kasattuja liha-annoksia, välillä oikeinkin kipakalla kastikkeella.
Balinese spicy rica-rica
Trooppisista hedelmistä mieleenpainuvin oli durian, koska sen järkyttävän pahan hajun tunnisti jo kaukaa. Ja vaikka kuinka makua väitetään hienostuneen elegantiksi, niin kyllä en tuota tahmamaista haisevaa mössöä enää syö! Papaija, ananas, pomelot, melonit ja salakit olivat maukkaampia.
Balin luonto ja maisemat ovat kauniita ja monimuotoisia: tulivuoria, järviä, jokia, valtavia vanhoja puita. Vaikuttavin näky on ehkä pengerretyt riisiviljelmät, ”riisiterassit”, joita näkyy siellä täällä tien varressa. Suotuisan ilmaston ja kastelujärjestelmän ansiosta balilaiset onnistuvat saamaan riisiä jopa kolme satoa vuodessa. Puusto on sademetsää, vuorilla kasvaa myös havupuita. Syötävää tuottavat kookospalmut, bambu ja jackfruit. Orkideoita yms kukkia käytetään paljon paitsi puutarhojen koristeina, myös temppelijuhlien rekvisiittana.
Riisiterassit, Cekingan
Ei ihan huonot lounasmaisemat, tulivuorelle...
Lake Batur
Riisiviljelmiä
Pyöräturistit 500v vanhan puun sisällä, Padpadan
Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta: koskenlaskua, surffausta, snorklailua, sukellusta, golfia, lintupuistoa.... Tarkoituksella pysyimme poissa eteläosan turistirysäpaikoista Kutasta ja Sanurista, ja yritimme nähdä aidompaa Balia. Ja vaikka saari on vain 153km idästä länteen ja 112km pohjoisesta etelään, ensi kerraksi jäi vielä paljon näkemistä!
Läpi vuoden ja vuorokauden vallitseva lämpötila +30 ei sekään ole ollenkaan huono asia.
Kommentit